Kutsu marraskuun osakunnan kokoukseen 13.11.2019 kello 17.30

10.11.2019

Timo Häivälä

Hyvät osakuntalaiset,

Keskiviikkona 13.11. on luvassa osakuntavuoden odotetuin ja merkittävin osakunnan kokous. Kokouksen alussa hyväksytään uudet jäsenet ja fuksit saavat äänioikeuden. Kokouksessa valitaan osakunnalle uusi hallitus, virkailijat sekä edustajat moniin tehtäviin ensi vuodelle. Lisäksi kokouksessa päätetään muun muassa harrastusmerkkien saajista.

HUOM! Kokous alkaa poikkeuksellisesti jo klo 17.30. Paikkana toimii Satakuntatalon juhlahuoneisto, jonne kulku tapahtuu osakuntahuoneisto Viisistä (Lapinrinne 1 A, 5. kerros). Okiruoka nautitaan kokoustauolla. Mikäli kokous venyy yli klo 22:n, siirretään se loppuajaksi osakuntahuoneisto Viisiin. 

Ohjeita kokoukseen:

Kokouksessa äänioikeuttaan voivat käyttää jäsenmaksun maksaneet osakunnan varsinaiset jäsenet. Fuksit hyväksytään jäseniksi kokouksen alussa, joten myös fuksit voivat äänestää ja hakea virkaa. Jäsenyys osoitetaan opiskelijakortissa olevalla osakuntatarralla ennen nimen kirjoittamista osallistujalistaan. Kokous on päätösvaltainen, kun paikalla on 30 varsinaista jäsentä.

Osakunnan virkoja ovat kelpoisia hakemaan jäsenmaksunsa maksaneet osakunnan varsinaiset jäsenet ja ulkojäsenet lukuun ottamatta säännöissä ja ohjesäännöissä erikseen määriteltyjä poikkeuksia. Hallituksen jäsenten on oltava osakunnan varsinaisia jäseniä. Seniorisihteeriksi voidaan valita osakunnan seniorijäsen.

Virkoihin ja muihin tehtäviin voi hakea asettumalla ehdolle kokouksessa tai hallitukselle etukäteen toimitetulla vapaamuotoisella hakemuksella (paasihteeri@satakuntatalo.fi) - toimi näin etenkin jos et itse pääse kokoukseen.

Osakunnan varsinaisia jäseniä ovat Helsingin yliopiston, Aalto-yliopiston, Svenska handelshögskolanin, (Sibelius-Akatemian, Teatterikorkeakoulun, Kuvataideakatemian =) Taideyliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun kirjoissa olevat opiskelijat, jotka ovat kirjoittaneet nimensä osakunnan nimikirjaan ja jotka osakunnan kokous on jäseniksi hyväksynyt. Edellä mainittujen korkeakoulujen jatko-opiskelijat ovat myös osakunnan varsinaisia jäseniä. Ulkojäseniä ovat osakunnan jäsenekseen hyväksymät ylioppilaat tai muussa kuin edellä mainitussa yliopistossa kirjoilla olevat opiskelijat.

Lämpimästi tervetuloa!

Timo Häivälä

kuraattori

-------------------

Helsingin yliopiston Satakuntalainen Osakunta 8/2019

Marraskuun osakunnan kokous

Keskiviikkona 13.11.2019 kello 17.30

Satakuntatalo (Lapinrinne 1, 00180 Helsinki), juhlahuoneisto (3. krs ja 4. krs; käynti osakuntahuoneisto Viisin, 5. krs, kautta). Klo 22:n jälkeen kokous siirretään osakuntahuoneisto Viisiin. 

Asialista

  1. Kokouksen avaus
  2. Kokouksen alkutoimet
  3. Historioitsijan toimintakertomus
  4. Ilmoitusasiat
  5. Uusien jäsenten hyväksyminen
  6. Nauhaohjesäännön muuttaminen (1. käsittely) 

                Kunnianauhatoimikunnan esitys

  1. Harrastusmerkkien myöntämisestä päättäminen
  2. Harrastusmerkkitoimikunnan valitseminen
  3. Ansiomerkkitoimikunnan valitseminen
  4. Kunnianauhatoimikunnan jäsenen valitseminen
  5. Sovitteluneuvoston valitseminen
  6. Stipendineuvoston valitseminen
  7. Aino ja Kaarlo Tiisalan rahaston hoitokunnan valitseminen
  8. Tilintarkastajien valitseminen
  9. Edustajan valitseminen OYV:n syyskokoukseen
  10. Edustajan valitseminen Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan osakuntalainen unioni ry:n hallitukseen
  11. Vaalipäällikön valitseminen HYYn edustajistovaaleja varten
  12. Turun ja Porin Läänin hallituksen jäsenen valinta (1 henkilö, 2020-2021)
  13. Virkailijoiden valitseminen

- hallituksen puheenjohtaja

- pääsihteeri

- isäntä

- emäntä

- tiedotussihteeri

- osakuntalehden päätoimittaja

- kamreeri

- opastussihteeri

- kulttuurisihteeri

- kirjastonhoitaja

- yhteiskuntasihteeri

- kappalainen

- urheiluohjaaja

- jäsensihteeri

- seniorisihteeri

- historioitsija

- mainossihteeri

- valokuvaaja

- laulunjohtaja

- tietotekniikkavastaava

- verkkovastaava

- galleristi

- musiikkihuoneenhoitaja

- Haronmäen isäntä

- valvontatilintarkastaja ja vara-valvontatilintarkastaja

  1. Osakunnan hallituksen jäsenten valitseminen (4 henkilöä)
  2. Talousrahaston hoitokunnan valitseminen
  3. Eevan rahaston stipendineuvoston valitseminen
  4. Yrjö Sipin rahaston hoitokunnan valitseminen
  5. Satalinnan Säätiön hallitukseen valitun edustajan vapauttaminen tehtävästään
  6. Satalinnan Säätiön hallituksen jäsenen valinta (1 henkilö, 2020)
  7. Muut esille tulevat asiat
  8. Kokouksen päättäminen