Kuraattorin vuosijuhlatervehdys

07.11.2020

Timo Häivälä

Rakkaat osakuntalaiset, 

Tänään oli tarkoitus viettää osakunnan vuosijuhlaa 366-vuotisen historiamme kunniaksi. Samalla piti juhlistaa syksyn pääjuhlaa eli satakuntalaista ehtoota. Valitettavasti tällaisten isojen juhlien järjestäminen ei kuitenkaan ole mahdollista nyt, eikä lähitulevaisuudessakaan.

Osakunnan suuret juhlat ovat kuin kokoelma korona-aikaan huonosti soveltuvista asioista: suuri määrä ihmisiä illallistamassa ja laulamassa samassa tilassa, osakunnan kuoron esiintyminen, riemuciviksiä juhlan kutsuvieraina, tanssimista juhlissa ja jatkoilla, ulkomailta tulevia vierailijoita sekä vuosijuhlan huipentava Ruotsiin kohdistuva laivamatka Festival på båten. Kaikissa näissä perinteissä korostuu yhteisöllisyys, joka on tänä vuonna ollut koetuksella koko maailmassa. 366 vuoteen on kuitenkin mahtunut kaikenlaisia vaikeita aikoja, sekä Ruotsin ja Venäjän vallan että itsenäisyyden aikana. Voimme siis hyvin mielin luottaa siihen, että tämäkin vuosi jää vain pieneksi sivujuoneksi osana pitkää tarinaa. 

Lähin vertailukohta löytyy sadan vuoden takaisesta kansantaudista eli tuberkuloosista. Tästä muistona on osakunnan rakennuttama Satalinnan sairaala, joka täytti tänä keväänä 95 vuotta. Sairaalan myynnin jälkeen alkoi osakunnan talon rakentamisen historia, josta kertoo myös tänä vuonna 70 vuotta täyttävä Satalinnan säätiö. Säätiön juhlavuosi on mennyt työntäyteisesti, ja Satakuntatalon peruskorjaus on taas monta askelta lähempänä toteutumista. 

Vaikka vuosijuhlaa ei päästä viettämään perinteisin menoin, osakunta on kuitenkin voinut tänäkin vuonna myöntää stipendejä ja ansiomerkkejä opinnoissa sekä osakuntatoiminnassa ansioituneille. Ansiomerkin saajien (Pia Isolähteenmäki, Ville Kopio ja Camilla Laine) kanssa on sovittu, että merkkien juhlallisempi luovutus tapahtuu, kun se on taas mahdollista. Vuosijuhlaesitelmäkin jää pitämättä; toisaalta olemme ehtineet kuulla esitelmöijäksi valittua perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurua tämän vuoden aikana useaan kertaan erilaisissa yhteyksissä. 

Tänä vuonna Ehtoon kuntavieraaksi olisi kutsuttu Rauman kaupunki, joka on kasvattanut lukuisia osakuntalaisia historian saatossa ja on tänäkin vuonna ajankohtainen. Osakunnan lauluperinteeseen vahvasti kuuluvan Hj. Nortamon syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 160 vuotta. Lisäksi Alfred Kordelinin säätiö täyttää tänä vuonna pyöreät 100 vuotta. Toivottavasti pääsemme jatkamaan yhteistyötä Rauman kanssa jo pian, ja toivottavasti ensi talven lumitilanne mahdollistaa Karhuhiihdon Porista Raumalle. 

Poikkeuksellisin vuosijuhlaterveisin 

Timo Häivälä 

Kuraattori