SatO:lla olen kotona - Saran vuosi SatO:lla

31.08.2017

Teksti: Sara Minkkinen

Kirjoittauduin osakuntaan melko lailla tasan vuosi sitten. Vuoteen on mahtunut paljon hauskoja tapahtumia, ihania uusia ystäviä ja mielenkiintoisia keskusteluja.

”Alkuaikoja kuvastaa hämmennys. Ehtoo? Monttu? Kuraattori? Oki?” Alkuaikoja kuvastaa hämmennys. Ehtoo? Monttu? Kuraattori? Oki? Termit eivät olleet ainoita ihmetyksen aiheita, vaan muistan, kuinka jännitin esimerkiksi Viisiin menemistä, siellä kun olisi tuntemattomia ihmisiä enkä oikein tiennyt, minkälainen toimintaetiketti siellä vallitsi. Vähitellen sanat, paikat ja ihmiset ovat tulleet tutuiksi.

Koska en ole Satakunnasta kotoisin, en joutunut ihmettelemään Helsingissä asumista samaan aikaan SatOon liittymisen kanssa. Sen sijaan alkuaikoina ihastelin ihmisten murteita. Kaikki puhuivat kovin hauskasti. Enää länsisuomalaisuus ei pistä silmiini ja korviini, vaan se on minulle normaalia. Liekö olen itse satakuntalaistunut vai liekö täällä vain otetaan kaikki niin lämpimästi vastaan, mutta olen todennut, että parasta SatOssa on se, että täällä voin olla oma itseni.

SatO on paikka, jossa ei tarvitse näyttää joltakin tai käyttäytyä jollakin tietyllä tavalla sopiakseen joukkoon. Sellaiselle paikalle on olemassa nimikin: koti. Toki Talolla on myös monen SatOlaisen konkreettinen koti, mutta mielestäni kodin tekee ennen kaikkea ihmiset. SatOlaiset eivät ole ainoastaan ystäviäni ja kämppiksiäni, he ovat perheeni.

Vaikka uusien opintojen alkaminen viime syksynä aiheutti pientä jännitystä, ei yliopistoelämä ollut minulle uutta, ja uskon siten tottuneeni helposti osakuntaelämään. Kuvani siitä, mitä opiskelijaelämä voi olla, muuttui kuitenkin merkittävästi. Uusien ehtoossa ihastelin ensimmäistä kertaa sitä, että ruuan ehti syödä hotkimatta, vierustoverien kanssa ehti jutella eivätkä laulut olleet epäkorrekteja. Kukaan ei sekoillut. Ylipäätään juhlat olivat aivan eri tavalla perinteikkäitä ja arvokkaita.

Syksyn edetessä koin yhä enemmän SatOn omia, hienoja perinteitä. Oli todella hauskaa valmistella Piispan surma Satakuntalaiseen ehtooseen ja päästä suunnittelemaan siihen Pokémon-tanssi. Näytelmästä sai todella monipuolisen ja kekseliään, kun mukana oli monien eri alojen opiskelijoita. Itse juhlaa seuraavana päivänä silliksellä oli ihanaa mässäillä ruokaa ja katsella elokuvia sohvalla röhnöttäen yhdessä rakkaiden osakuntalaisten kanssa.

Pikkujoulut olivat elämäni ensimmäinen kunnollista järjestelyä vaativa tapahtuma, josta olin vastuussa. Vaikka pelkäsin, että kaikki menee pieleen, onnistuimme hyvin ja saimme olla tyytyväisiä työhömme.

Vuoden edetessä seurasi lisää toinen toistaan mahtavampia tapahtumia; itsarit olivat nimestään huolimatta upea juhla ja vuosijuhlat hauskat, arvokkaat ja hienosti organisoidut. Toivon ja uskon, että tulevina osakuntavuosina – joita toivon olevan vielä paljon – koen vielä lukuisia ikimuistoisia hetkiä, tapaan mielenkiintoisia ihmisiä ja käyn silmiä avaavia keskusteluja.

SatOlla on hienoa, että esimerkiksi osakuntailloissa pääsee tekemään, kokemaan ja oppimaan sellaista, mitä ei muuten kuvittelisikaan tekevänsä, kokevansa tai oppivansa. Ihmiset ovat avoimia uusille ideoille ja innoissaan, jos joku järjestää itsensä näköisen tapahtuman.

Vaikka kaikki SatOlaiset eivät asu Talolla, on se mielestäni tärkeä osa osakuntaamme. Yhteisöllisyys pääsee täällä aivan omaan luokkaansa, jota ulkopuolisten on lähes mahdotonta käsittää. Hyvänä esimerkkinä tästä on muun muassa se, että joidenkin ystävieni mielestä kämppisteni lukumäärä lähestyy ääretöntä ja toisten mielestä tällaisia paikkoja ei ole olemassa. Itsekin jännitin ennen muuttoa, miten asuminen yhdessä kahdeksan ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa sujuu. Onneksi tartuin tilaisuuteen. Se oli ehkä elämäni paras päätös.

Talolla asumisen parhaimpia puolia on se, että osakuntatapahtumiin voi lähteä silloin, kun ne alkavat ja periaatteessa niiden aikana on kotona koko ajan. Loistavaa on myös se, ettei kaikkea tarvitse omistaa, vaan lähes mitä vain voi lainata muilta. Ehdottomasti parasta on kuitenkin se, ettei koskaan tarvitse olla yksin, mutta halutessaan löytää kyllä omaa rauhaa.

Ensimmäiseen osakuntavuoteeni on toki mahtunut myös kärsivällisyyttä mittaavia hetkiä. Kun muutenkin univajeinen yrittää nukkua alakerran ravintolan jumputtaessa musiikkia eikä korvatulpatkaan estä basson läpipääsyä, voi leikki olla seuraavana päivänä kaukana. Viisissä taas ei aina löydy yhteisymmärrystä siitä, pidetäänkö verhot auki vai kiinni.

Koska mikään ei kuitenkaan voi olla täydellistä, voi olla onnellinen, etteivät vaikeudet ole tämän suurempia. Nämä asiat myös kasvattavat ihmisenä ja opettavat arvokkaita elämäntaitoja.

SatOn myötä olen paitsi kehittynyt henkisesti, oppinut itsestäni uusia asioita ja löytänyt uusia puolia. Yhteiset liikuntahetket ovat innostaneet minua kuntoilemaan aivan uusissa määrin. Täällä keskusteluissa pääsee usein syvemmälle kuin samoja asioita opiskelevien kanssa. Monesti oman alan ihmiset ovat kutakuinkin samaa mieltä asioista, mikä on toisinaan hieman tylsää, kun taas osakunnalla saa kuulla uusia näkemyksiä. Täällä oppii jatkuvasti uutta, kun joku tietää asioista paljon itseä enemmän. Olen hyvin onnellinen tästä rikkaudesta.

Toivon todella, että mahdollisimman moni kokee samoja asioita kuin olen itse viimeisen vuoden aikana kokenut, ja ennen kaikkea, että kaikki saavat olla täällä kotonaan. Me teemme osakunnan, olkoon se näköisemme.

Julkaistu Osakunnan lehdessä Karhunkierroksessa 2/17.