Moi
Ja tervetuloa syksyn ensimmäisen viikkotiedotteen pariin. Osa viikkotoiminnasta käynnistyy jo tällä viikolla ja loput lähiviikkoina myös :)
Fuksipäivystykset on aloitettu tänään opastustoimikunnan toimesta. Fuksipäivystyksessä onnistuu niin osakuntaan liittyminen kuin myös jäsenyyden uusiminen. Päivystyksen aikana on myös mahdollisuus ostaa muun muassa haalarimerkkejä ja laulukirjoja! Päivystyksiä järjestetään 29.8.-2.9. ja 5.-9.9. klo 18-19 kaikkina päivinä Viisissä. Viisiin löydät saapumalla osoitteeseen Lapinrinne 1 A ja ottamalla hissin viidenteen kerrokseen (pssst. kurkkaa myös ohjevideo Instagramista). Huomaathan myös, että fuksipäivystysten aikana ei jäsensihteerin päivystystä järjestetä erikseen vaan jäsensihteeri päivystää keskiviikkoisin fuksipäivytysessä. Tällä viikolla osakuntailtaa vietetään piknikin merkeissä Lastenlehdon puistossa yhdessä VSO:n kanssa. Illan aikana nautitaan hyvää okiruokaa, ihastellaan Helsingin loppukesän tunnelmaa ja tutustutaan talon uusiin vieraileviin tähtiin. Lauantaina kannattaa suunnata Hesperian puistoon, jossa järjestetään Fuksipuisto-tapahtuma. Tapahtumassa eri osakunnat pääsevät esittäytymään. Lisätietoja Fuksipuisosta: https://osakunta.fi/<wbr></wbr>fuksipuisto/. Ja jos talolla navigoiminen tuntuu vielä haastavalta niin ei hätää sillä sunnuntaina on luvassa talokierros ja iltapalaa Viisissä.
Hallitus kokoustaa seuraavan kerran 30.8. klo 18 eteenpäin.
Tiistain 30.8.
-Fuksipäivystys klo 18-19
Keskiviikko 31.8.
-Fuksipäivystys klo 18-19
-Osakuntailta Lastenlehdon puistossa klo 19
Torstai 1.8.
-Fuksipäivystys klo 18-19
-Viisi aukeaa arkikäyttöön
Perjantai 2.8.
-Fuksipäivystys klo 18-19
Lauantai 3.8.
-Fuksipuisto Hesperian puistossa klo 14-20
Sunnuntai 4.8.
-Talokierros ja iltapalaa (aikataulu tarkentuu, seuraathan tiedotuslistaa tai Satogrammia)
Tulevia tapahtumia:
-10.9. Yhteisosakuntalainen sitsilaulukonsertti Vanhalla ylioppilastalolla. Lisätietoja löytyy täältä: https://fb.me/e/1fAvgzCR2!
-16.9. Fuksiaiset
-17.9. Fuksiaisten jatkojen jatkot sipillä
-24.9. Virkailijanvaihtokaronkka
-29.9.Fuksiseikkailu HYY
-30.9. Uusien ehtoo
Varatkaahan päivät kalenteriin, lisätietoja tulossa pian!
Kivaa viikkoa!
Afrin Sarasvirta
Satakuntalaisen Osakunnan tiedotussihteeri 2022
tiedotussihteeri@satakuntatalo.fi
Satakuntalainen Osakunta
Lapinrinne 1 A 8, 00180 Helsinki

Verkkosivut Facebook Instagram Twitter
P.S. Kannattaa ottaa myös seurantaa @aito.karhu
----
Hello :)
Summer is almost over and that means that the nation's weekly activities are coming back! Some weekly activities are starting this week and the rest are starting in following weeks. The Nations evening on Wednesdays at 7.15pm are here again! From Monday to Friday you can come and join the Nation or renew your membership at Tutors hours from 6pm to 7pm! For Tutors hours come to Viisi, fifth floor of Satakuntatalo. The address for Satakuntatalo is Lapinrinne 1 A 00180 Helsinki. And on the weekend you can attend Fuksipuisto on Saturday and on Sunday you can join us for a house tour to see Satakuntatalo a.k.a the nation house.
Tuesday
-Tutors hour in Viisi from 6pm to 7pm
Wednesday
-Tutors hour in Viisi from 6pm to 7pm
-Nations evening at Lastenlehto park at 7pm
Thursday
-Tutors hour in Viisi from 6pm to 7pm
-Viisi is officially open for everyone in the nation
Friday
-Tutors hour in Viisi from 6pm to 7pm
Saturday
-Fuksipuisto at Hesperia park from 2pm to 8pm
Sunday
-House tour at Satakuntatalo (information about the time coming soon to this mailing list)
Upcoming events:
-a lot of events especially for the new students, more information coming soon! Stay tuned
-Multiple students nations are organizing a concert at the Old Student House on the 10th of September, Facebook event: https://fb.me/e/1fAvgzCR2
Satakuntalainen Osakunta
Lapinrinne 1 A 8, 00180 Helsinki

Website Facebook Instagram Twitter
P.S. Our mascot can also be found on Instagram @aito.karhu